keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Minit ja midit, F-pentue plus Tuve ja Sikke

Tässä vähän tietoja tämän talven pentueistamme.
Koska kotisivumme eivät enää ole käytössä, laitan tähän perustiedot molemmista pentueista. Kotisivumme kärsivät jatkuvasti tietojen puuttumisesta ja vanhentumisesta, koska itselläni ei ollut eikä valitettavasti vieläkään ole taitoa niiden päivittämiseen. Siksi siirryimme tähän blogiin.

Vaikka en vielä olekaan sitoumuskasvattaja (ehkäpä sitten ensi kesänä ensimmäisen toimivan jälkeläistarkastuksen jälkeen voisi sitä harkitakin), molemmat pentueet ovat jalostustoimikunnan hyväksymiä ja suosittelemia. Eli terveystestien tulokset täyttävät kaikilta osin samat vaatimukset kuin esim. sitoumuskasvattajien yhdistelmät.

F-pentueen emä on Kukka, Perrada Unican Your Flower Of Joy, ja isä venäläinen Mikitos, RUS JMVA Tim Spirit Man In Black. Molemmat ovat kilpirauhastestattuja ja silmäpeilattuja, molemmilta on Fanconin markkeritesti otettu. Kummastakin muuten löytyy lisätietoja tästä blogista, tunnisteena kutsumanimi. Jos haluat tietää enemmän, ota yhteyttä ja kysy.

E-pentueesta on kotona vielä kaksi tyttöä. Toinen jää tänne sulostuttamaan elämäämme ja toinen on peruutuksen vuoksi sijoituskotia vailla. Thaimaa vetäisi tällä kertaa pidemmän korren :-) E-pentueen emä on Raksu, Perrada Unican Azure Dragon ja isä ruotsalainen Hugo, Jo Coyote's Bombastic. Molemmat kilppari testattuja, silmäpeilattuja ja markkeritestattuja. Lisätietoja löytyy sekä tästä blogista että minulta.

Tässä joitakin seisotuskuvia koiruuksista:



Perrada Unican From Russia With Love




Perrada Unican Fountain of Joy




Perrada Unican Fly Over Archipelago




Perrada Unican F-pentue, trikkitroikka eli Kukkaisprinssit.




Perrada Unican End Of Avokados, Tuve.




Perrada Unican Elf In Sight, Sikke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti