Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mila. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2015

Mila eli Milli

Kesän aikana Mila muutti omaan kotiin ja kutsumanimeksi vakiintui hellittelynimistä Milli, virallinen nimihän on Perrada Unican Lady In Red. Millin nimi voisi kyllä olla myös se-jota-ei-myyty. Koiraa nimittäin kyseltiin niin Tallinnaan, Turkuun kuin Tornioonkin, USAhan ja Britteihin myös. En myynyt. Milli etsi pitkään ja hartaasti hyvää sijoituskotia ja lopulta sellainen löytyi Järvenpäästä. Kiitos Krista ja Ville hyvästä kodista pikku duracel-pupulle!

Tässä on kuvia Millistä kuluneelta kesältä. Kiitos kuvista Anni T.

torstai 17. syyskuuta 2015

Kuin kaksi marjaa

Saimme kuvaterveisiä murkkuikäiseltä Milliltä ja hänen emännältään. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä he ovat, kuin kaksi marjaa :-)
Kuin kaksi marjaa.
Kiitos kuvasta Krista K.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viime talven pentueet, osa 2

Saimme joulukuun 14. päivä 2014 iloksemme viisi pientä vipeltäjää. Tämä pentue syntyi tasan 15 vuotta ensimmäisen pentueeni jälkeen, heittoa oli vain joitakin tunteja. Kyseessä on siis juhlapentue. :-)
L-pentue, 14.12.2014 (Mzalia Boy From Oz x Perrada Unican Good Gadget):
Max, Perrada Unican Look To Windward.
Mila, Perrada Unican Lady In Red.
Moona, Perrada Unican Lovely Sybil Vimes.
Tico, Perrada Unican Lord Of The Ring.
Wilka, Perrada Unican Loved By Light'N Air.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Paljon kaikkea

Olemme eläneet varsin kiireisen kevään ja alkukesän ja nauttineet kaikesta touhusta kovasti. Pentuset ovat enimmäkseen lähteneet maailmalle (Mila etsii vielä kotiaan) ja olemme tavanneet niitä itse järjestämillämme sekä basenjikerhon pentutreffeillä, näyttelyissä ja muutenkin. Olemme myös tavanneet kasvattejamme sekä muuten isoon basuperheeseemme kuuluvia koiruuksia omistajineen.
Näyttelyissäkin olemme käyneet, menestys on ollut sanoisinko huikeata! :-D

Pyry ja Tuisku Raumalla. Pyry on jo 8,5 v. ja edelleen erinomaisessa kunnossa.
Nalaa (Rowan) naurattaa. Lopultakin on ihana lämmin kesä, mikäs tässä on juhliessa ja juoksukisoja harrastaessa.
Tuuven mielestä ihana kevätasia ovat yövieraat, joiden kainalossa saa nukkua.
Ihana pieni rakas! <3
 Näyttelyistä kirjoitan vielä lisääkin, mutta kuten kuvasta näkyy, loistavasti on mennyt. Tämä on menestys osui Gurun (Sauli), Perrada Unican Guru The Great, kohdalle toisessa Lahdessa keväällä pidetyssä ryhmänäyttelyssä.

Mila on vielä kotona ja etsii omaa rakastavaa kotiaan. Täällä harjoitellaan kovasti koiranelämää varten ja ihmetellään elämää noin yleensä. Tänä keväänä on hämmästelty myös fasaaneja, jotka ovat poikkeuksellisen koreita tänä vuonna. Ilmeisesti ne ovat selvinneet leudosta talvesta erittäin hyvin ja nyt näkyvillä saattaa olla tavallista vanhempiakin yksilöitä, joiden ulkonäkö todellakin pääsee oikeuksiinsa.
Mila etsii vielä ikiomaa kainalopaikkaansa. Löytyisikö luotasi sille rakastava koti?
Fasaani on Kaunis! Vaikka on sillä kamala ääni.
Tämä purppurarinta ei edes ole sieltä värikkäimmästä päästä, sattui vain olemaan yhteistyökykyinen ja poseeraamaan hyvin.
Takatukastakin löytyy väriä ja eikä kuvio muutenkaan ole tylsän yksivärinen.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Basenjin pentuja vapaana

Juhlapentueesta, joka syntyi tasan 15 ensimmäisen pentueeni jälkeen, on vapaana omiin koteihin vielä kaksi narttupentua. Tytöt etsivät ensisijaisesti sijoituskoteja.

Moona ja Mila etsivät vielä omia rakastavia kotejaan.
Jos sinusta tuntuu, että olet valmis avaamaan kotisi ja sydämesi näin ihanalle perheenjäsenelle ja sanomaan samalla hyvästit tylsyydelle, niin ota ihmeessä yhteyttä.
Suosin puhelimitse tehtyjä yhteydenottoja, koska nämä pienet energiapakkaukset pitävät omien koirieni kanssa minut niin kiireisenä, etten välillä pariin päivään ehdi edes henkäistä tietokoneen suuntaan.

Heidi 040-701 9559