Kaunis ja ainutlaatuinen Kairo, Perrada Unican Origin Of Species, on myös nopea ja hyväviettinen. Kairo sai juoksukirjat juuri ennen tämän vuoden Tähtisprintterikisaa, joten se ei voinut kilpailla Tähtisprintterissä itsessään. Sitä varten sen olisi pitänyt kilpailla jo aikaisemminkin, kisan säännöt ovat sellaiset. Tällä kerralla erikoisen kesän koronaviruksineen kaikkineen vaikutettua sekä harjoitteluun että kisoihin tämä oli vasta ensimmäinen kilpailu Kairolle, joten se osallistui sijoituslähtöön. Ja hienolla menestyksellä osallistuikin!
Ihan ihkaensimmäisessä kisassaan Kairo voitti lähtönsä KV-ajalla saaden ensimmäisen ratasertinsä! Onnittelut sekä Kairolle että omistajille Ossille ja Inkalle! Olen niin ylpeä teistä kaikista!
Kairon emä Luna on aikanaan kolme vuotta sitten juossut Tähtisprintterissä ja voitti sen silloin. Myös Lunan emo Rowan ja sen emo Gali ovat juosseet kisoissa sertiajoilla. Lahjakkuus siis kulkee suvussa, mutta kiitos tehdystä työstä ja oikeasta treenauksesta ja osallistumisesta kuuluu aina omistajille!
Kairo on osallistunut näyttelyihin vain hyvin niukasti. Tälle kesälle oli suunnitelmia, mutta koronalla oli ihan omat suunnitelmansa. Mutta nyt mennään tällä ja nautitaan tästä hetkestä ja menestyksestä!