Juuri ilmestyneessä Suomen Kennelliiton julkaiseman Koiramme-lehden viimeisimmässä numerossa oli eräs erittäin mielenkiintoinen artikkeli. Siinä puhuttiin koirista, jotka eivät ole omistajilleen lemmikkejä tai työkoiria, vaan egonjatkeita. Jutun pääpaino oli ns. kovissa ja agressiivisissa roduissa, joilla on "Maine". Jos koira onkin odotettua kovempi, myös omistajalle voi koitua hankaluuksia.
Yleensä nimittäin unohdetaan, että mikä tahansa koira vaatii koulutusta ja opettamista ihan jo perusasioidenkin suhteen. Naapurin Moppe kun näyttää niin helpolta ja automaattiselta koiralta sivusta katsottuna, että semmoisia helppojahan niiden kaikkien samanrotuisten täytyy olla, vaikka niillä nyt "Maine" onkin.
Jokaisen koiranomistajan pitäisikin olla kasvattajalle rehellinen heti alussa ja koko matkan siitä eteenpäin. Kasvattajat nimittäin toivovat jokaiselle kasvatilleen onnellista, pitkää ja tervettä elämää ja oikeaa kyseiselle koiralle sopivaa kotia aivan riippumatta siitä kuka tuleva omistaja mahtaa olla. Tämä pohja huomioiden pitää uskoa, että kasvattajat kyselevät ne kaikki kymmenet kysymyksensä hyvästä syystä ja niihin on paras sekä itsen että koiran kannalta vastata rehellisesti.
Tietyn rodun ja ylipäänsä koiran hankkimiseen on joitakin hyviä syitä ja perusteluita ja tusinoittain huonoja. Parhaat ottavat huomioon sekä omat odotukset, tarpeet, rajoitukset ja haavet että koiran tarpeet, mahdollisuudet ja rajoitukset, kaikki niin hyvässä kuin pahassakin. Välttävissä, huonoissa ja huonoimmissa syissä on edessä monia murheita ja pahimmillaan katastrofi, josta korkeimman hinnan yleensä maksaa koira, hengellään.
Esimerkkinä nyt tietysti tämä oma rakas rotumme basenji. Basenjit ovat erittäin kauniita ja elegantteja koiria, parhaimmillaan hyvin viehättäviä ja ystävällisiä, silti hieman etäisiä. Tämä viehättävästi käyttäytyvä yksilö ja ensimmäinen tavattu basenji saa siis olla mallikuvana ajatuksissa kaikille basenjeille. Monet ajattelevat vain koiran ulkonäköä perusteellisesti ja ovat varmoja siitä, että kyllä sen luonnekin pienellä koulutuksella tulee vastaamaan heidän tarpeitaan. Mutta kauniin ja aristokraattisenkin ulkokuoren sisällä on intohimoinen metsästäjä, jolta löytyy vaativaan työhön tarkoitetut terävät hoksottimet, uskomattomat energiavarastot, vahvat vietit ja päämäärätietoinen luonne.
Tässä kohdassa pitää olla myös rehellinen itselleen. Me kaikki ajattelemme itsestämme yleensä hyvää. Olemme mielestämme älykkäitä, energisiä, huolellisia, ruokavalioista kiinnostuneita ja kohtuullisen aktiivisia liikkujia. Selviämme kohtaamistamme haasteista voittajina. Ja näin me ajattelemme itsestämme, ja näin jokainen pennunostaja itsestään kasvattajalle puhuu. Mutta tässä kohdassa pitää muistaa, että kasvattaja luo mielikuvan ihmisestä mielessään näiden puheiden perusteella ja tämä mielikuva yhdistetään siihen oikeaan tietoon, joka pennuista on jo kertynyt.
Jos sanot olevasi huippuenerginen, niin saat sen huippuenergisen pennun. Olet ehkä hämännyt kasvattajaa, mutta koirasi haluaa silti lenkkeillä kymmenen kilometriä päivässä.
Jos sanot olevasi sinnikäs ja päämäärätietoinen, saat sen jääräpäisen pennun. Olet ehkä hämännyt kasvattajaa, mutta koirasi tarvitsee silti tuhat toistoa ennenkuin se jättää olohuoneesi verhot rauhaan.
Jos sanot olevasi herkästi asioita huomaava ja rauhallinen, saat sen rauhallisen pennun, joka ei pidä kovista äänistä. Olet ehkä hämännyt kasvattajaa, mutta koirasi menee mieluummin jonkun muun syliin, koska pelkää jatkuvaa kovaäänistä touhotustasi.
Jos sanot olevasi ahkera ja motivoitunut, saatat tosiaan saada sen basenjin pentusi kasvattaaksesi siitä ystävän ja elämänikäisen kumppanin. Olet ehkä hämännyt kasvattajaa, mutta rajoitta kasvanut basenjisi on varsinainen riiviö ja sukulaisten kauhu, jolle ei hoitopaikkaa löydy edes rahalla.
On siis syytä uskoa kaikki mitä vakavissaan rotuunsa suhtautuva kasvattaja pennuistaan sanoo. Basenji ei esimerkiksi ole irrallaan ulkoileva koira, paitsi aidatulla alueella. Toki on täysin mahdollista napsauttaa koira irti hihnastaan ja uskoa ettei se väärä auto omalle kohdalle osu, mutta tämä on koiran elämästä vastuussa olevalta henkilöltä täysin vastuutonta käyttäymistä. Jos kerran riistaviettinen koira otetaan, sen kuuluu vietteineen saada osakseen asiankuuluvaa kunnioitusta. On siis uskottava siihen, että jäniksen nähdessään basenji lähtee, ihan niin kuin sen kuuluukin tuhansien vuosien käytännön syihin pohjautuvan jalostuksen takia lähteäkin.
Basenji on myös erittäin aktiivinen ja älykäs koira. Jos itse mieluummin hautautuu sohvalle kuin ulkoilee tai vaikka temppukouluttaa koiraa, niin on aivan oma vika, jos koira keksii itse tekemistä. Tällöin tyynyihin ilmestyy reikiä, kukkaruukut putoilevat lattialle, matoista katoavat hapsut ja johdot katkeilevat. Tilanne ei korjaannu huutamalla tai rutisemalla, vaan auttamalla koiraa purkamaan energiaansa asioihin joihin sen sitä kuuluukin purkaa.
Toisaalta joskus hyväkään etukäteen valmentautuminen ei riitä. Mielessä olevan kuvan mukainen malliyksilö saattaisi olla aivan ihana, mutta koirat ovat yksilöitä niinkuin ihmisetkin. Pentu voikin olla aivan erilainen luonteeltaan. Hassua, että ihmisten yksilöllisyyttä ja erikoistarpeita nykyisin ihannoidaan, mutta silti koirien pitäisi monien mielestä olla tusinatuotteita. Koiran yksilöllisyys voi siis tuoda yllätyksiä.
Vaikka olisi minkälainen kokemus ennestään vaikka mistä roduista, ehkä jopa samastakin, se voi jonkun pennun kanssa osoittautua riittämättömäksi. Tämmöisessä tilanteessa on erittäin tärkeää myöntää kokonaistilanne paitsi itselle, myös kasvattajalle. Ei pidä pitää kulisseja yllä ja hymistä kuinka kaikki on hyvin ja ihanaa, jos niin ei kerran ole. Apua saa vain, jos sitä hakee. Useimmiten kyseessä on vain pieni hienosäätö, asiat joita ei ole tullut ajatelleeksi. Valitettavasti niistäkin voi paisua suuria pulmia ja elinikäisiä ongelmia, jos niille ei mahdollisimman pian tehdä mitään. Rehellisesti asioista puhumalla pulmat voidaan pysäyttää jo alkuvaiheessa ja muuttaa kivoiksi kokemuksiksi.
Toisinaan kyse on vain yhteen sopimattomista luonteista, henkilökemioista. Koiramme eivät pidä kaikkia koiria ystävinään, emmekä me ihmiset pidä kaikkia ihmisiä ystävinämme. Miksi siis yhden ihmisen pitäisi tulla toimeen kaikkien koirien kanssa? Tällöin on parasta pitää itselleen puhuttelu, antaa koiralle halaus ja laskea se uuteen kotiin elämään omana itsenään. Pitää suhtautua asiaan niin, että oma sisäinen aristokraatti laskee juuri kaupungista metsästyskoiran asumaan maalle, noin kuvaannollisesti puhuen.
Nuoresta koirasta luopuminen on aina raastavaa, samoin kulmakunnan kauhun omistaminen kun tahtoi ihaillun elegantin ystävän. Raastavaa ja sydäntä särkevää on myös myöntää, että tämä ei nyt jostain syystä tämän oman rakkaan koiran kohdalla toimi. Näiden tilanteiden välttämiseen paras konsti on edelleen rehellisyys. Niin itseä, kasvattajaa kuin koiraakin kohtaan, heti alussa ja koko matkan aina loppuun asti.
On tunnettava omat voimavaransa ja energiatasonsa, toiveet, haaveet ja realiteetit. On otettava huomioon rodun luonne ja pennun erityispiirteet. On oltava rehellinen itselle, koiralle ja kasvattajalle. Joskus on parempi odottaa vuosi lisää, kuin ottaa se tämän kauden viimeinen pentu. Joskus unelmiaan on tarkistettava ja rotua vaihdettava.
Siten löytyy vielä se oikea yksilö, joka on elämäsi paras ystävä ja maailman rakkain olento.
Toivon sydämeni pohjasta, että tämä on kaikille koiranpennuille mahdollista!
