lauantai 4. helmikuuta 2012

Pentu vailla omaa kotia,

Tämän päivän kuudes ja viimeinen päivitys:

Kaikki muut pennut ovat jo muuttaneet omiin koteihinsa, mutta yksi urospentu, Perrada Unican Great Hound-ini, työnimeltään Haukku, etsii vielä omaa kotia.
Haukku on aktiivinen ja kaunis pieni poika, joka on kovin seurankipeä ja leikkisä. Palloleikit ovat tämänhetkisiä suosikkeja. Haukun vanhemmat ovat terveystestattuja ja lisätietoja niistä ja Haukusta itsestäänkin saa suoraan kasvattajalta.

Heidi, 040-701 9559

Tervetuloa Rowan

Toivotamme tervetulleeksi Suomeen kennelimme uusimman lisäyksen, Yulara Rowan. Rowan saapui Suomeen Ruotsista laivalla kanssani, bussimatkusti kainalossa kotiini asti (auto hajosi Forssaan jo menomatkalla) ja muutti perheensä luokse kuluneen viikon aikana. Lapset nimesivät pienen puoliafrikkalaisensa uudestaan piirretyn elokuvan leijonan mukaan, hän on nyt Nala.

Nalan takaa tulee uutta verta paitsi omiin linjoihini, myös globaalistikin. Isänsä Oden, Senjabi My Sweet Desiree, on tuotu Ruotsiin Uudesta-Seelannista asti ja sen takaa löytyy kiinnostavia Australialaisia linjoja.

Nalan emä Gali, Avongara Angali, on uutta verta ihan mihin linjoihin hyvänsä. Gali on omistajansa Mian suoraan Kongosta hakema ja on muiden vastaavien viidakkotuontien tavoin saanut yhteiseksi "etunimeksi" Avongaran. Avongara-basenjeista puhuttaessa tarkoitetaan sekä näitä suoria tuonteja että niiden keskinäisiä jälkeläisiä.

Galista kiinnostuin jo ensimmäisien näkemieni kuvien myötä, mutta ihastuin toden teolla nähtyäni Galin ruotsalaisessa basenjien erikoisnäyttelyssä, Salassa. Silloin jo toivoin saavani joskus mahdollisuuden tutustua tähän eleganttiin neitoon ja hänen jälkeläisiinsä paremmin. Ja niinpä meille lopulta saapui pitkän suunnittelun jälkeen pikkuinen Rowan!

Welcome to Finland little Yulara Rowan! She is our newest little addition. She has her own family where she is enjoying her life with two cats. Her pedigree is very interesting with her momma Gali, Avongara Angali. Gali is very elegant basenji directly from Africa.
Rowan is super sweet yodeler who loves to play with humans, yodel to them and she waggs her tail all the time. She really is a truly sunny little girl!



Nala nauttii elämästään herrasmies Haukun kainalossa.


Pisan kalteva basenji! The leaning basenji of Pisa!


Terkkuja uudesta kodista

Näin ihania kuvaterveisiä lähetti Wendy, Perrada Unican Good Gadget, uudesta kodista! Kiitos kuvista ihmisilleen Marja-Liisalle ja Johanille!

Pantoja ja koiruuksia

Tulipa jossain vaiheessa seikkailtua tuolla pääkaupunkiseudulla moikkaamassa koiruuksia. Samalla reissulla jäi matkaan nippu kauniita pantoja.

Tässä pari tuoretta kuvaa Ompusta (Amara) ja Tuuvesta (Perrada Unican End Od Avokados). Ompusta on kasvanut hieno pieni nainen, jolla on kaiken lisäksi vielä ihana luonnekin, aina laulelemassa ja heiluttamassa häntää. Raitaneitosella on myös tyrmäävän kaunis väri. Nyt kevään aikana on tarkoitus ottaa kaikki terveystestit ja pentuja suunnitellaan sitten joko ensi sykylle tai seuraavalle, aika näyttää. Sulhasiakin on jo mietitty ettei vaan jää viimetippaan.



Tässä joitakin erittäin kauniita mittatilauspantoja. Halusin nämä omilla mitoilla, heijastimilla ja mahdollisimman vähillä metalliosilla. Näillä tämänkin hetkisillä pakkasilla rautaosat edes turkkia vasten tuntuvat ajatuksenakin pahalta, niinpä meillä on mukavasti melkein pelkkää nahkaa koiruuksien kaulaa vasten.


Pantoja saa tilattua täältä:
http://www.idiboutique.fi/

Koiriemme pentuja maailmalla

Sekä Lakulla että Valtterilla oli tänä vuonna pentuja toisaalla, Lakulla peräti kahdet.
Both Laku, Perrada Unican Fly Over Archipelago, and Valtteri, Zahleka My Own Way, had litters in other kennels.

Lakun ensimmäiset pennut syntyivät Vanguardianin kenneliin Kotkaan, kolme poikaa ja kaksi tyttöä, kaikki punavalkoisia. Pentujen emä on Dax, Mzalia Playing Tricks, kasvattaja Anni Toikka. Kaksi poikaa etsii vielä omia kotejaan.
Laku's first litter was born at kennel Vanguardian, 3+2, dam is Mzalia playing Tricks, Dax. Two boys still looking for homes.



Olisitko sinä minun uusi ihmiseni?

Lakun toiset pennut syntyivät Eestiin, kasvattaja on Kristi Orumets, pentujen emä on pikkuinen trikkinarttu Miss Amazing's Three To Get Deadly, Thea. Tässä pentueessa on neljä narttua, kaksi urosta, kaikki trikkejä. Osalle vielä etsitään koteja.
Laku's second litter was born in Estonia, at Kristi Orumets. Dam to this litter is Thea, Miss Amazing's Three To Get Deadly. This was all tri -litter, 2+4. Some are still looking for their homes.



Valtterin pentujen kasvattaja on niin ikään Anni Toikka, kennel Vanguardian. Pentujen emä on Sinda, Vanguardian Rhythm Remedy, pennut ovat kaikki punavalkoisia ja niitä on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Vielä yksi tyttö ja yksi poika etsivät kotejaan.

G-pentue ja Nuppu

Pentukiireet ja opiskelut ovat pitäneet niin kiireisinä etten ole edes blogia ehtinyt päivittää. Tällä hetkellä kotona on enää vain yksi pikkuinen ryppyotsa odottamassa omaa kotia. Tässä vähän kuvia kaikista.
We have been so busy with our funny puppies. Now only one is still looking for new home. Here some pictures of them all.

Perrada Unican Great Oceans, Kiara (Sanni).


Perrada Unican Good Gadget, Wendy.


Perrada Unican Guru The Great, Guru.


Perrada Unican Great Hound-ini, Haukku. Haukku etsii vielä kotia.


Viimeisenä toisen pentueen ainokainen, Perrada Unican Call It Flowerwing, Nuppu.


Ja kaikki yhdessä. All together, Nuppu and G-litter.