Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rowan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rowan. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. syyskuuta 2020

Puoliafrikkalainen mummokoira

 Tänä kesänä ei ole oikein päästy minnekään. Koronan takia emme ole käyneet näyttelyissäkään ja muutenkin ihmisiä on tavattu melko harvakseltaan ja silloinkin lähinnä ulkona. Joitakin koiria ihmisineen tänä vuonna on tullut tavattua. Tässä on puoliavongara eli puoliafrikkalainen Yulara Rowan, Rousku eli Nala, lähes yhdeksän vuoden iässä ja edelleen hyvässä kunnossa ja erittäin virkeänä. Nalan äiti on suoraan Kongon viidakosta haettu upea basenji Gali, joka asuu Ruotsissa. Nala on kahden pentueen äiti ja ehtinyt jo mummoksikin asti. Jos kaikki menee hyvin, Nalasta tulee mummo tänäkin vuonna. 




torstai 17. marraskuuta 2016

Basenjin pentuja 2016 ja 2017

Meille odotetaan tänä talvena pentuja kahteen eri pentueeseen. Rouskun pennut syntynevät suunnilleen 27.11.2016 eli aivan pian ja Siken pennut menevät reilusti vuoden 2017 puolelle, koska rouva ei ole vieläkään edes aloittanut juoksujaan.

Molempien pentueiden vanhemmat ovat terveystestattuja ja luonteeltaan tyypillisiä basuja, paitsi tytöillä on vähän iloisemmin heilahteleva kippura kuin basuilla yleensä. Kumpaankin pentueeseen voi syntyä sekä mustavalkoisia, punavalkoisia että trikoloreja pentuja.
Koska molemmilla on ollut aikaisemmin melko suuret pentueet, otamme vielä joitakin varauksia vastaan, varsinkin uroksista.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Paljon kaikkea

Olemme eläneet varsin kiireisen kevään ja alkukesän ja nauttineet kaikesta touhusta kovasti. Pentuset ovat enimmäkseen lähteneet maailmalle (Mila etsii vielä kotiaan) ja olemme tavanneet niitä itse järjestämillämme sekä basenjikerhon pentutreffeillä, näyttelyissä ja muutenkin. Olemme myös tavanneet kasvattejamme sekä muuten isoon basuperheeseemme kuuluvia koiruuksia omistajineen.
Näyttelyissäkin olemme käyneet, menestys on ollut sanoisinko huikeata! :-D

Pyry ja Tuisku Raumalla. Pyry on jo 8,5 v. ja edelleen erinomaisessa kunnossa.
Nalaa (Rowan) naurattaa. Lopultakin on ihana lämmin kesä, mikäs tässä on juhliessa ja juoksukisoja harrastaessa.
Tuuven mielestä ihana kevätasia ovat yövieraat, joiden kainalossa saa nukkua.
Ihana pieni rakas! <3
 Näyttelyistä kirjoitan vielä lisääkin, mutta kuten kuvasta näkyy, loistavasti on mennyt. Tämä on menestys osui Gurun (Sauli), Perrada Unican Guru The Great, kohdalle toisessa Lahdessa keväällä pidetyssä ryhmänäyttelyssä.

Mila on vielä kotona ja etsii omaa rakastavaa kotiaan. Täällä harjoitellaan kovasti koiranelämää varten ja ihmetellään elämää noin yleensä. Tänä keväänä on hämmästelty myös fasaaneja, jotka ovat poikkeuksellisen koreita tänä vuonna. Ilmeisesti ne ovat selvinneet leudosta talvesta erittäin hyvin ja nyt näkyvillä saattaa olla tavallista vanhempiakin yksilöitä, joiden ulkonäkö todellakin pääsee oikeuksiinsa.
Mila etsii vielä ikiomaa kainalopaikkaansa. Löytyisikö luotasi sille rakastava koti?
Fasaani on Kaunis! Vaikka on sillä kamala ääni.
Tämä purppurarinta ei edes ole sieltä värikkäimmästä päästä, sattui vain olemaan yhteistyökykyinen ja poseeraamaan hyvin.
Takatukastakin löytyy väriä ja eikä kuvio muutenkaan ole tylsän yksivärinen.

lauantai 30. elokuuta 2014

Marsi ja Rowan

Nämä yhteiskuvat ovat keväältä, siltä aamulta jolloin Marsi muutti Ruotsiin. Halusin silloin oottaa perhepotretin, jossa äiti ja poika poseeraisivat yhdessä. Sepä ei ollutkaan helppoa, mutta jotakin sentään saatiin onnistumaan. Tässä muutamia vonkalekuvia äidistä ja pojasta (Yulara Rowan, Perrada Unican John Carter).



tiistai 5. elokuuta 2014

Rowan

Rousku, Yulara Rowan, on käynyt pitkin kesää aina silloin tällöin osallistumassa maastojuoksukisoihin. Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta hauskaa on ollut.

Kiitos kuvista ja kisailuista Anja ja Markus!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Marsu ja vanhemmat

Tänä talvena ei oikein ole säiden puolesta ollut helppoa seurata onko talvia ollut tulossa vai menossa. Näissä kuvissa on kuitenkin vielä melko talvisen näköistä. Marsukin jo tuosta hieman kasvanut, kuten ikäisensä pojan kuuluukin. Basenji kun on yleensä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kasvanut melko lähelle aikuiskorkeuttaan jo puolivuotisena. Marsu etsii vielä omaa kotia, lisätietoja Uudet pennut -sivulta.

Marsu on käynyt leikkimässä (ja siinä samalla sosiaalistumassa) isänsä Gurun, Perrada Unican Guru The Great, luona. Siitä riehumisesta on kuulkaa oksat pois, kun tämä parivaljakko irrottelee täysillä.

Marsun äiti Rousku, Yulara Rowan, puolestaan kävi meillä leikkimässä. Marsu sanoi että heippa mutsi hauska nähdä, heilautti häntää pari kertaa ja käveli suoraa tisseille. Pettymys näytti melko suurelta, kun maitobaari olikin jo aikaa sitten sulkeutunut pysyvästi. Jännästi se pikkukoira muistaa herkkupaikat vielä pitkän tauon jälkeen, aikaa kuitenkin mennyt kolmannes sen elämästä tapaamisten välillä. Onneksi mieli parani leikkimisellä ja riehumisella. Sitähän riitti sitten vielä enemmän, kun Rouskun jälleennäkemisestä ilahtuneet Hela ja Meira liittyivät painijoukkueeseen. Tässä kuvia molemmista kohtaamisista.
"Kukas tuo on?"
Marsu-poikanen ja isukki Guru. Tämän jälkeen leikki olikin sitten sen verran riehakasta, ettei kunnollisia kuvia enää saanutkaan ;-)
"Hei äiti!"
Tässä Marsu sanoo emolleen kaikilla pienen koiran elekieleen mahtuvilla konsteilla olevansa ihan pikkuinen koira vielä ja onpa hauskaa nähdä.
Koiran elekielen ymmärtäminen helpottaa sekä omistajan että koiran elämää suuresti.
Hyvä perusteos aiheesta on Turid Rugaasin kirjoittama Rauhoittavat Signaalit. Tämä olisi ensimmäinen kirja, jonka haluaisin koira-ajokorttia varten pakolliseksi tentittäväksi. 
Perrada Unican John Carter, Yulara Rowan.
"Heiii! Onpa hauskaa nähdä taas!"
Ja siitä se leikki sitten alkoi!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Pentuja, silmät auki ja kohti seikkailuja

Tässä hieman pentukuvia. Nämä kuvat ovat suunnilleen viikon vanhoja, nyt pikkuiset ovat jo pikkuisen isompia :-) Pentujen kanssa tuntuu vain aika menevän niin sutjakasti ettei kuvia ehdi ottaa eikä ainakaan käsitellä. Mutta tässä muutamia iloksenne kuitenkin :-)

Here some puppy pictures. Little older, yes, but time flies with puppies. There seems to be very little or not at all time for pictures or putting them into internet. But enjoy these :-)
 
Rowan ja jättisuuret pennut, ikää kaksi päivää.

Perrada Unican J-pentue.

 
Äidin jaloista tulee juuri sopivan korkuinen tyyny.
 
 
Ikää melkein viikko. Kasvua selvästikin tapahtunut, masu pullottaa.
 

"Heippa!"

"Kaikki nukkuvat. Ei yhtään leikkikavereita."

"Äiti, leikitäänkö taas?"



"Ja sitten näin vaaleansinisen norsun! Uskothan?"



Stalkkerit Sikke, Valtteri ja Meira.

Pentulaatikon touhut kiinnostavat myös viereisessä huoneessa majailevia koiriani. Stalkkerit seuraavat tarkasti, josko vähän edes näkisi tai kuulisi pentuja. Veikkanpa, että nuo teinit Hela ja Meira leikkisivät innokkaasti pienten kanssa, mutta se ei ole ihan vielä mahdollista. Katsotaan nyt kaikessa rauhassa, koska tuntuu että pienet ovat jo sopivan isoja. Jusu on varmaan ensimmäinen leikkikaveri, se on aivan loistava pienten kanssa. Sen järki sanoo että vauvojahan nämä ovat ja leikit ovat sen mukaisia. Leluksi riittää pelkkä lattialle "unohtunut" häntäkin. Täytyy katsoa josko siitä löytyisi arkistoista kuvia tai ehkä saisi jopa uusiakin otettua.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Uudet pennut syntyivät

Uudet pennut syntyivät juuri laskettuna päivän, 9.11.2013. Lopputulos on viisi suloista pientä tuhisijaa, neljä poikaa ja yksi tyttö. Emo ja pennut voivat hyvin. Rousku (Yulara Rowan) on juuri niin hyvä emo kuin vain toivoa sopii, ja pennut ovat isoja ja reippaita.

New puppies were born 9th of November, mother and puppies are all well. We had four boys and one girl, all red and whites. Rowan is best mother you can ever imagine!

Perrada Unican J-pentue.
J-litter.
Osa pennuista on vielä vailla omaa kotiaan, joten jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä.
Heidi: 040 - 701 9559.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Rousku juoksee

Rouskun juoksu alkoi. Herraseuraa on tapailtu ja tapaillaan edelleen. Pentuja näillä näkymin odotellaan ennen marraskuun puoltaväliä.
Tässä yksi uusi kuva Rouskusta, kiitos kuvasta Hanni Joronen!

Rowan started her season. Puppies due in the middle of November.
Here is a new photo of Rowan. Photo by Hanni Joronen.
Yulara Rowan.
 
Tässä yksi kuva myös sulhasesta eli Gurusta.
Here is one more picture of Guru too.


Perrada Unican Guru The Great.
 

tiistai 20. elokuuta 2013

Basenjin pentuja talvella 2013

Seuraavat pentueet ovat jo suunnitteilla. Talvelle 2013/2014 on suunnitteilla basenjin pentuja mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Vanhemmat ovat terveystestattuja basenjien JTO:n eli Jalostuksen TavoiteOhjelman kohdan 6.3 Strategia - konkreettiset toimenpiteet basenjijalostuksessa mukaisesti. Molemmilla on kaikki tulokset kunnossa. Laitan tuonne loppuun nämä JTO:n vaatimukset kokonaan.

Pentueen emänä kaiken mennessä nappiin on Yulara Rowan, Nalaksi ja joskus Rouskuksikin kutsuttu. Nala edustaa täysin uutta verilinjaa paitsi Euroopan basenjeihin nähden niin myös globaalisti katsoen. Nalan emä Avongara Angali, Gali, on omistajansa Mia Löwbeerin suoraan Congon viidakoista löytämä ja tuoma. Gali on hyväksytty puhdasrotuiseksi basenjiksi ja otettu rotuunoton kautta rekisteröityyn kantaan. Sitä kautta se on saanut yhteisen Avongara-nimen käyttöönsä. Avongaroiksi kutsutaan basenjeja, jotka ovat suoraan alkuperäisiltä basenjien asuma-alueilta Afrikasta tuotuja, tai näiden Avongaron keskinäisiä jälkeläisiä. Niissä ei siis ole lainkaan vakiintuneen näyttelykannan vaikutusta tai geenejä. Näin ne tuovat arvokasta vaihtelua rotuun.
Nalan isä Oden ei sekään ole ihan näiltä kulmilta, vaan on tuotu Uudesta-Seelannista Ruotsiin.

Nalan kautta toivottavasti siis saamme rotuun arvokkaita uusia geenejä, elivoimaisuutta ja energiaa. Ripaus tiettyä alkukantaisuutta lienee myös luvassa.

Lisäksi Nala on erittäin kiltti ja avoin basenjiksi. Sillä on aina aikaa laulaa pikku laulut ystäville ja jopa heiluttaa häntää, mikä on basenjimaailmassa harvinaista herkkua. Nalan uteliaisuus ja osallistumisenhalu ovat loputtomia, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen päivä on jännittävä seikkailu.

Nala on käynyt muutamia kertoja näyttelyissä. Sen runko ja liikkeet saavat kehuja, mutta erikoinen pään ilme ja löysästi kiertyvä häntä pudottavat aina palkintosijaa. Näyttelyistä on kuitenkin saatu pariinkin kertaan laatuarvosanaksi EH eli Erittäin Hyvä. Juoksutreeneissä Nala on käynyt hyvällä menestyksellä. Nyt on maastokirjat ja juoksukoppa hankittu ja ensimmäisessä startissa käyty juoksemassa. Siellä meni paremmin kuin hyvin, Nala voitti kilpailun kokonaispisteillä 482 ja sai ensimmäisen maastosertinsä!
Yulara Rowan, Rousku, tähyilemässä jo kohti tulevaa talvea ja pentuonnea.


Rousku ensimmäisissä maastokisoissaan Hyvinkäällä innolla vieheen perässä.

Rouskun ensimmäinen maastoserti.




Isäehdokas Nalan pennuille on Perrada Unican Guru The Great eli Guru, ryppyisen otsan vuoksi myös Sauliksi kutsuttu. Gurun sukutaulussa on sekä vanhoja että uusia linjoja mukavasti lomittain. Gurun isänpuoleinen isoäiti Winnie on myös Avongara-basenji, sitäkin kautta saadaan uudempaa geenivirtaa tähän yhdistelmään. Toisaalta Gurun äidinpuoleinen suku on minulle hyvinkin tuttu. Tunnen koirat Gurun isoäidin isoäitiin asti, tämä kun sattui olemaan oma koirani. Näistä sukutaulussa esiintyvistä koirista olisi kerrottavana tarina jos toinenkin, olemme eläneet paljon hilpeitä hetkiä yhdessä.

Guru on erittäin energinen, aktiivinen ja väsymätön koira. Se osaa vaadittaessa myös rauhoittua, mutta on basenjien tapaan ajoittain äärettömän jääräpäinen. Ihmisiä kohtaan se on aina kiltti. Toisia koiria kohtaan se on hyvin asiallinen ja yllättävän sosiaalinen, mutta niinhän se tapaakin muita lähes päivittäin. Itselleni on ollut miellyttävä yllätys, että Guru ja Haukku (veljekset) muistavat toisensa ja leikkivät edelleen irti ollessaan keskenään, vaikka näkevät noin kolme neljä kertaa vuodessa ja ovat molemmat jo aikuisia. Guru on hyvin peloton koira, joka ei uusissakaan tilanteissa hämmenny tai hermostu. Se vain innostuu ja haluaa selvittää kaikkia asiat perin juurin perusteellisesti.

Guru on käynyt näyttelyissä tätä kirjoittaessani vain viidessä näyttelyssä. Näistä näyttelyistä sillä on jo kaksi SERTiä, yksi vara-serti ja yksi CACIB. Sillä kerralla se oli myöskin VSP. Sertejä kerätään Suomen muotovalion titteliä varten, CACIBeja kansainvälisen muotovalion arvoa varten. Pari näyttelyä on Gurulle tälle vuodelle vielä luvassa, toivottavasti niissä menee yhtä hyvin. Juoksukisoissa Guru ei ole käynyt, mutta vieheen jahtaaminen treeneissä on onnistunut ihan mallikkaasti.
 
Guru, Perrada Unican Guru The Great.
 

Ensimmäinen serti tuli toisesta virallisesta näyttelystä Tuusulassa.


Tervakosken KV 24.8.2013, Biila ROP ja Guru VSP.
Gurun esiintyminen kehissä on vain parantunut ja parantunut entisestään.


Pikku veitikka. "Saanko antaa pusun?"




Odotettavissa on aktiivisia, vietikkäitä ja iloisia pikku basenjeja tälle talvelle.Tähän pentueeseen odotamme sekä punavalkoisia että trikoloreja basenjin pentuja. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä. Sähköpostia en lue ihan päivittäin, eli kärsivällisyyttä kehiin, jos yrität sitä kautta tavoittaa. Puhelimitse saa nopeammin kiinni.

We are planning basenji puppies for winter 2013. Mother to be is our Rousku, Yulara Rowan. Rousku has really unique pedigree, her mother Avongara Angali, Gali, is directly from the jungles of Congo. Rousku is health tested and happy big basenji girl. She has been in shows couple of times, and has Very Good qualification.
Father is our own bred Guru, Perrada Unican Guru The Great. At the time I am writing this he has been only in less than half dozen official shows and already has two CCs, one res-CC and One CACIB. We have great hopes with this young boy.
From this litter we are expecting extremely active, happy and curious little cuties. Both red and whites and tricolors are expected. Please feel free to contact if you are interested or want more info.


Heidi:
040-701 9559
heidi_k18(a)hotmail.com ja tuo (a) on oikeasti se @

Kiinnostava pentue on suunnitteilla myös omalle koiralleni Valtterille, Zahleka My Own Way. Kyseinen pentue on suunnitteilla Bastillin kenneliin: http://bastillis.kotisivukone.com/1
Pentusuunnitelmista tuolla:
http://bastillis.kotisivukone.com/7
http://bastillit.blogspot.fi/2013/07/pentusuunnitelmia-paivitetty.html
Pentueen emänä on Sveitsistä tuotu raidallinen eli brindle Essi, Leoniver's Pride N Prejudice. Essi on hauska ja aktiivinen basu sekin, lisäksi todistetusti kaunis. Sillä nimittäin on mennyt näyttelyissä erinomaisesti, sertejä on kasassa useampikin. Lisäksi Essi on treenaillut vieheen perässä juoksemista ja agilityä. Tästä yhdistelmästä voi tulla ainakin punavalkoisia ja raidallisia. Essi on niin tumma, ettei sen trikolortekijästä ole varmuutta, mutta Valtterilla on varmasti trikkitekijä, joten yllätyksiäkin saattaa olla luvassa. Lisätietoja saa Tanjalta, Bastillin kennel.


Lisäksi suunnitelmat mahdollista toistakin omaa pentuetta varten ovat hyvässä vauhdissa, mutta tämän pentueen tekeminen riippuu niin monesta asiasta, että se ei ole vielä ihan varmaa. Voi hyvinkin olla, että tämä pentue siirtyy vuodella eteenpäin.

Tässä vielä ne JTO:n konkreettiset vaatimukset kultakin välitykseen hyväksyttävältä yhdistelmältä. Jos pentue ei ole kerhon pentuevälityksessä kun astutus on tapahtunut ja pennut ovat pieniä, siihen on aina jokin syy. Se ei silloin joltakin osalta ole täyttänyt näitä minimivaatimuksia, tai sukutaulussa on muita uhkia liikaa. Vaihtoehtoja on liikaa kirjattavaksi suoraan JTO:hon, mutta kasvattajien pitää käyttää järkeään ja olla kriittisiä myös omia koiriaan kohtaan. Näyttelymenestys on ainoana perusteluna erittäin huono jalostuskoiria valittaessa, mutta niin on valitettavasti myöskin rakkaus. Kysymys on kuitenkin toisten perheiden tulevista perheenjäsenistä, siksi on aina tehtävä parhaansa vallitsevan tiedon valossa. Niin luonteen, terveyden kuin rodunomaisuudenkin suhteen.

Tässä lainaus JTO:sta:

"Jalostukseen käytettävien koirien tulee täyttää tässä liitteessä olevat kriteerit sekä anomis- että astutushetkellä.

Populaatio

1. Yksittäisen koiran jälkeläismäärä ei saa ylittää 5 % viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröidyistä pennuista ilman erityisen painavaa syytä. Koiran jälkeläismäärä lasketaan siihen mennessä syntyneistä jälkeläisistä.
2. Yhdistelmien sukusiitosaste viidellä sukupolvella laskettuna ei saa ylittää 6,25 % ilman erityisen painavaa syytä.
3. Uusintayhdistelmiä ei suositella ilman erityisen painavaa syytä.
4. Jalostukseen käytettävien koirien sukupolvien väli tulee olla keskimäärin kolme vuotta tai enemmän.

Ikä
Jalostukseen käytettävän koiran iän tulee olla yli 18 kk, ja nartun tulee olla astutushetkellä alle kahdeksan (8) vuotta. Käytettäessä narttua ensimmäistä kertaa jalostukseen, se ei saa astutushetkellä olla täyttänyt viittä (5) vuotta.

Luonne
Arkoja tai ihmisille aggressiivisia yksilöitä ei saa käyttää jalostukseen.

Terveys

1. Fanconin syndrooma
* Jalostukseen käytettävä narttu on oltava Fanconin syndrooman osalta geenimarkkeritestattu tai geenitestattu.
* Perimältään sairaan nartun käyttöä jalostukseen ei puolleta.
* Perimältään sairasta urosta saa käyttää vain perimältään terveeksi tutkitulle nartulle.
* Perimältään kantajaa saa käyttää vain perimältään terveeksi tutkitulle kumppanille.
* Jalostustoimikunta kannustaa tutkimaan molemmat vanhemmat.
* Lisäksi koirien on oltava liuskatestattu puhtaiksi virtsan sokerin osalta ja tulos ilmoitettu jalostustoimikunnalle anomushetkellä. Lisäksi kasvattajan on ilmoitettava uusintatestauksen tulos jalostustoimikunnalle, jos edellisestä toimikunnalle ilmoitetusta testauksesta on yli 2 kk.
* Geenitestatuilta koirilta ei vaadita liuskatestituloksia.
* Jos pentueen molemmat vanhemmat on testattu geenitestillä terveiksi, ei yhdistelmän jälkeläisiä tarvitse testata jalostushyväksyntää hakiessa.

2. Epilepsia
Primääriin epilepsiaan sairastunutta yksilöä, sen jälkeläisiä sekä pentuesisaruksia ei saa käyttää jalostukseen. Jos koiralla on useammasta eri yhdistelmästä epileptisiä jälkeläisiä, sitä ei saa käyttää jalostukseen.

3. Allergiat ja immunologiset sairaudet

Kilpirauhasen vajaatoiminta
* Yhdistelmän vanhempien on oltava kilpirauhastestattu (T4 tai vT4 sekä TSH, TgAA, T3AA ja T4AA) ja tuloskaavake toimitettu jalostustoimikunnalle ennen yhdistelmän hyväksymistä. Lausunto ei saa olla yli 24 kk vanha astutushetkellä.
* Sairastuneita ja TgAA -positiivisia yksilöitä ei saa käyttää jalostukseen.
* Mikäli koiralla on positiivinen T3AA- tai T4AA-arvo, tulee arvot kontrolloida kahteen kertaan ennen mahdollista
jalostuskäyttöä (ensimmäinen kontrolli 1-3 kuukauden kuluttua, toinen aikaisintaan 12 kuukauden kuluttua positiivisen näytteen antamisesta). Arvojen tulee kontrolleissa olla kaikilta osin kunnossa.
* Mikäli molemmat T3AA- ja T4AA- arvot ovat positiivisia, ei yksilöä saa käyttää jalostukseen.
*Mikäli lähisukulaisilla esiintyy vajaatoimintaa, tulee kasvattajan tiedostaa riskit ja tarkoin harkita yksilön jalostuskäyttöä.

Furunkuloosiin sairastunutta yksilöä ei saa käyttää jalostukseen.

Eosinofiiliseen granuloomaan (EOG) sairastunutta yksilöä ei saa käyttää jalostukseen.

Allergiat. Allergista yksilöä ei saa käyttää jalostukseen.

4. Napatyrä ja nivustyrä

Napatyrä ei vaikuta koiran mahdolliseen jalostuskäyttöön. Nivustyräistä koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

5. Purentaviat ja hammaspuutokset tulisi ottaa huomioon jalostussuunnitelmia tehdessä.

6. Krooniseen suolistotulehdukseen sairastunutta yksilöä, sen jälkeläisiä ja vanhempia ei saa käyttää jalostukseen.

7. Puryvaattikinaasidefisienssi
Hemolyyttiseen anemiaan sairastuneiden yksilöiden jälkeläiset, vanhemmat ja pentuesisarukset on testattava DNA-testillä ennen jalostukseen käyttöä. Sairastuneita yksilöitä ei saa käyttää jalostukseen.

8. Silmäsairaudet

Koiran silmätestaus:
• alle 5 vuotiaalla koiralla riittää yksi testitulos
• yli 5 vuotiaan koiran testitulos on voimassa 24kk

PPM eli persistent pupillary membrane. Mikäli koiralla on asteeltaan kohtalaista tai vakavaa PPM:ää, suositus on, että toisella osapuolella olisi terveet silmät. Cornea-, lence- ja lamina- tyyppisissä PPM:ssä kasvattajan tulee tiedostaa riskit ja harkita tarkoin koiran jalostuskäyttöä.

PRA:han sairastunutta yksilöä, sen jälkeläisiä ja vanhempia ei saa käyttää jalostukseen.

Basenjiretinopatiaan sairastunutta yksilöä ei saa käyttää jalostukseen.

Koloboomaan sairastunutta yksilöä ei saa käyttää jalostukseen.

Perinnölliseen harmaakaihiin sairastunutta yksilöä ei saa käyttää jalostukseen.

Muut silmäsairaudet ja -muutokset käsitellään tapauskohtaisesti jalostusanomusten yhteydessä.

9. Lonkkaniveldysplasia

Mikäli toisella osapuolella esiintyy dysplasiaa (C tai huonompi), olisi hyvä, että toisella osapuolella olisi terveet lonkat (tuloksena A tai B). Kasvattajan tulee tiedostaa riskit ja tarkoin harkita dysplastisen yksilön jalostuskäyttöä. Suositeltavaa on, että basenjin lonkat kuvattaisiin yli 12 kk:n iässä.

10. Muut hyväksyntään vaikuttavat tekijät.

Jalostustoimikunta voi tarvittaessa perustellusti ja tapauskohtaisesti myöntää tai evätä yhdistelmän hyväksynnän pentulistalle. Jalostustoimikunta esittelee tapaukset perusteluineen hallitukselle, joka tekee lopullisen päätöksen. Näissä erityistapauksissa perustelut julkaistaan yhdistyksen lehdessä.

Rakenne

1. Koirilla tulee olla vaadittava näyttelytulos (vähintään EH virallisesta luokasta)
2. tai niiden on oltava hyväksyttävästi jalostustarkastettuja.

Suosituksen voimassaolo

Suositus on voimassa kahdeksan (8) kuukautta suosituksen antopäivästä.

Poikkeusluvat

Yhdistelmille, jotka eivät täytä tämän liitteen vaatimuksia, voidaan anoa poikkeuslupaa perusteluineen. Jalostustoimikunta käsittelee jokaisen poikkeusluvan tapauskohtaisesti ja esittelee anotut poikkeusluvat perusteluineen hallitukselle. Poikkeuslupa voidaan myöntää erityisen painavasta syystä ja sen myöntää hallitus.

Myönnetyt poikkeusluvat ja niiden perusteet julkaistaan yhdistyksen lehdessä."