maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viime talven pentueet, osa 2

Saimme joulukuun 14. päivä 2014 iloksemme viisi pientä vipeltäjää. Tämä pentue syntyi tasan 15 vuotta ensimmäisen pentueeni jälkeen, heittoa oli vain joitakin tunteja. Kyseessä on siis juhlapentue. :-)
L-pentue, 14.12.2014 (Mzalia Boy From Oz x Perrada Unican Good Gadget):
Max, Perrada Unican Look To Windward.
Mila, Perrada Unican Lady In Red.
Moona, Perrada Unican Lovely Sybil Vimes.
Tico, Perrada Unican Lord Of The Ring.
Wilka, Perrada Unican Loved By Light'N Air.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Esittelyssä viime talven pentueet, osa 1.

Kaksi pentuetta syntyi viime talvena peräkkäisien vuorokausien aikana, mutta todellisuudessa pentueilla oli vain kuusi tuntia eroa. Nämä pienet aarteet syntyivät keskellä joulukuuta.
K-pentue, syntynyt 13.12.2014 (Taqsim Signet Nimbin x Perrada Unican In The Garden Of Elma). Pennut ovat näissä kuvissa seitsemän ja puoli viikkoa vanhoja:
Bertta, Perrada Unican Kreta Carbon.
Akilles/Aksu/Mappe, Perrada Unican Klingon Wrinkles.
Paco, Perrada Unican Kiss A Wookie.
Pala/Kusti, Perrada Unican Killing Zombies.
Piksu, Perrada Unican Keeper Of Seven Senjis.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Paljon kaikkea

Olemme eläneet varsin kiireisen kevään ja alkukesän ja nauttineet kaikesta touhusta kovasti. Pentuset ovat enimmäkseen lähteneet maailmalle (Mila etsii vielä kotiaan) ja olemme tavanneet niitä itse järjestämillämme sekä basenjikerhon pentutreffeillä, näyttelyissä ja muutenkin. Olemme myös tavanneet kasvattejamme sekä muuten isoon basuperheeseemme kuuluvia koiruuksia omistajineen.
Näyttelyissäkin olemme käyneet, menestys on ollut sanoisinko huikeata! :-D

Pyry ja Tuisku Raumalla. Pyry on jo 8,5 v. ja edelleen erinomaisessa kunnossa.
Nalaa (Rowan) naurattaa. Lopultakin on ihana lämmin kesä, mikäs tässä on juhliessa ja juoksukisoja harrastaessa.
Tuuven mielestä ihana kevätasia ovat yövieraat, joiden kainalossa saa nukkua.
Ihana pieni rakas! <3
 Näyttelyistä kirjoitan vielä lisääkin, mutta kuten kuvasta näkyy, loistavasti on mennyt. Tämä on menestys osui Gurun (Sauli), Perrada Unican Guru The Great, kohdalle toisessa Lahdessa keväällä pidetyssä ryhmänäyttelyssä.

Mila on vielä kotona ja etsii omaa rakastavaa kotiaan. Täällä harjoitellaan kovasti koiranelämää varten ja ihmetellään elämää noin yleensä. Tänä keväänä on hämmästelty myös fasaaneja, jotka ovat poikkeuksellisen koreita tänä vuonna. Ilmeisesti ne ovat selvinneet leudosta talvesta erittäin hyvin ja nyt näkyvillä saattaa olla tavallista vanhempiakin yksilöitä, joiden ulkonäkö todellakin pääsee oikeuksiinsa.
Mila etsii vielä ikiomaa kainalopaikkaansa. Löytyisikö luotasi sille rakastava koti?
Fasaani on Kaunis! Vaikka on sillä kamala ääni.
Tämä purppurarinta ei edes ole sieltä värikkäimmästä päästä, sattui vain olemaan yhteistyökykyinen ja poseeraamaan hyvin.
Takatukastakin löytyy väriä ja eikä kuvio muutenkaan ole tylsän yksivärinen.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

K- ja L-pentueet

Joulukuussa syntyi kaksi pentuetta, K- ja L-pentueemme. Paperilla näyttää kuin pentueiden välissä olisi kokonainen päivä, mutta todellisuudessa väliä oli vain kuusi tuntia. Olimme silloin lievästi sanottuna hieman kiireisiä. Suuri kiitos äidilleni, joka auttoi paitsi synnytyksissä myös muutamien ensimmäisten päivien aikana paljon.

Ensin, 13.12.2014, Elma sai oman viisikkonsa, yhden punaisen pojan, kolme mustaa poikaa ja yhden mustan tytön. Sitten, 14.12.2014, tasan viisitoista vuotta ensimmäisen pentueemme syntymän jälkeen, syntyivät Wendyn ja Danten viitoset, kaksi punaista poikaa ja kolme punaista tyttöä. Päivämäärien yhteen sattumisen vuoksi tämä on vähän niin kuin juhlapentue.

K-pentue.
Paco, Bertta, Akilles, Pala ja Piksu.
L-pentue.
Mila, Tico, Wilka, Moona ja Max.
Tänä talvena sattui sikäli suuri onni, että talven molemmat pentueet olivat kivan kokoisia ja kaikki meni niiden osalta hyvin. En vain koskaan ole ymmärtänyt, miten ihmisillä on kesken pentuajan yhtään aikaa olla koneella. Tietysti aktiiviset kumppanit varmaan helpottavat, mutta itsellä kaikki aika on pentukaudella varattu omien pentujen ja emien lisäksi omille koirille ja pennunkatsojille. Päivityksiä pentukaudelta ja sen jälkeen onkin taas luvassa pitkin kevättä. :-)

Tytöistä kaksi etsivät vielä omia kotejaan.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Basenjin pentuja vapaana

Juhlapentueesta, joka syntyi tasan 15 ensimmäisen pentueeni jälkeen, on vapaana omiin koteihin vielä kaksi narttupentua. Tytöt etsivät ensisijaisesti sijoituskoteja.

Moona ja Mila etsivät vielä omia rakastavia kotejaan.
Jos sinusta tuntuu, että olet valmis avaamaan kotisi ja sydämesi näin ihanalle perheenjäsenelle ja sanomaan samalla hyvästit tylsyydelle, niin ota ihmeessä yhteyttä.
Suosin puhelimitse tehtyjä yhteydenottoja, koska nämä pienet energiapakkaukset pitävät omien koirieni kanssa minut niin kiireisenä, etten välillä pariin päivään ehdi edes henkäistä tietokoneen suuntaan.

Heidi 040-701 9559

lauantai 13. joulukuuta 2014

Mount Mamman valloitus

Uusia pentuja ja niiden temppuja odotellessa tuli muisteltua edellisiä katraita ja niiden veikeyksiä.
Tämä on hieman vanhempi tarina. Silloin kuvattiin sentalvisia pentuja ja koko katras vilisteli pitkin eteistä suurella innolla. Paitsi yhtäkkiä yksi puuttui. Elma oli kateissa.

Ennenkuin paniikki ehti iskeä, karkulainen keksittiin akvaarion takaa. Selitykseksi sanon, että eteisessä on isompi metrin mittainen allas katselukorkeudella. Sen alla on ison altaan pohjan kokoinen taso, jolla on paljon pienempi allas aivan tason etureunassa. Niinpä pikkualtaan takana on pieni hylly, jolla koiranpentu voi näppärästi kiivetä. Koska vieressä oli toisella puolen seinä ja toisella toinen pikkuallas, hyllyltä pääsi pois vain takakautta. Tässä kohdassa Elma ei ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen. Alhaalla oli pimeää ja huiskivia käsiä, ylhäällä hyllyn päällä valoisaa ja altaan läpi näkyivät sisarukset ja ihmiset. Oli melkoinen työ saada keploteltua tenava hyllyltä alas ja oikeaan suuntaan. Ei mikään nautinto itselle.

Sankarin sisarukset sen sijaan nauttivat tapahtumasta suuresti. Mitäs Elmasta, mamma makasi mahallaan lattialla ja siinähän syntyi aivan loistava kiipeilypuu. Ähinää ja puhinaa ja vinkeitä heilahteluja, mikäs sen kiinnostavampaa.

"Oo-hops! Hirmu korkea vuoristo tässä!" tuumailee Dina.
"Mitäs täältä löytyy?"
"Entäs täältä?"
"Mitä siellä on? Ai, siskohan se siellä!"
 
"Hahaa! Kerrankin yletyn hyvin tähän Äiskän nutturaan!"
Meirakin tuli katsomaan mitä kivaa Dina puuhaa.
"Oi! Äiskän nuttura!"
"Otankin sen tästä mukaani", tuumii Meira.
"No mitä ihmettä? Onpas se nyt tiukassa!"
"Kumma juttu, ei se nyt irronnut. Ihan kuin se olisi kiinni jossakin."
"No, jyrsin sitä ihan tässä paikallaan sitten", Meira pättää.
 Ja löytyihän se Elmakin lopulta.
"Valoa!"
"Melkein eksyin ja jäin jumiin. En kyllä enää mene moisiin koloihin!"
"Paitsi se yksi kolo jäi kyllä haistelematta. Mitäs jo kävisin vähän katsomassa uudestaan...."
Kiitos kuvista Anni T.

torstai 11. joulukuuta 2014

Odottavan aika on pitkä. Basenjin pentuja 2014.

Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Tällä hetkellä odottelemme innostuneina tämän talven pentueiden syntymää. Meille on siis tulossa basenjin pentuja talvella 2014/2015, itseasiassa kahdesta eri yhdistelmästä. Lisätietoja on myös tuolla uudet pentueet sivulla.

Alkuperäiset suunnitelmat eivät toteutuneet, vaan lupaavia uroksia karsiutui pois käytöstä terveystestien tulosten perusteella kesän kuluessa useampikin. Näihin nyt tuleviin yhdistelmiin olemme tyytyväisiä niin odotettavissa olevan terveyden, luonteen kuin ulkonäönkin puolesta.

Ensimmäisen pentueen emä on supersuloinen jodlarityttö Elma, Perrada Unican In The Garden Of Elma. Elma on hyväntuulinen ja helläluontoinen energiapakkaus, joka edelleen muistaa täällä luonani asuvat siskonsa erittäin hyvin. Tätäkin kirjoittaessani banaanilaatikossa on ruuhkaa, kun Elma siskoineen lepäilee siinä sulassa sovussa läheisyydestä nauttien. Näillä tytöillä on kyllä täyden kympin luonne kaikilla. Elma on terveystutkittu Suomen basenjikerhon vaatimusten mukaisesti. Pentue täyttää kaikki terveysvaatimukset.

Elman sulhaseksi valikoitui vanhempi herrabasu Hollywood, Taqsim Signet Nimbin. Hollywood on jo kymmenen vuotta täyttänyt ja edelleen terve uros, joka on myös asianmukaisesti terveystestattu. Hollywood on mukava ja hieman mukavuudenhaluinenkin herrakoira, joka tulee loistavasti myös laumassa toimeen. Hollywood on tuotu Suomeen suuren veden takaa USAsta.

Koskapa Hoo on mustavalkoinen, odotettavissa on punavalkoisten lisäksi myös mustavalkoisia pentuja. Pentueen laskettu aika on 14.12.14. Jos tämä toteutuisi, niin kyseessä olisi todellinen juhlapentue. Silloin tulee kuluneeksi tasan viisitoista vuotta ensimmäisen pentueeni syntymästä. Pentujen luovutus on juuri hiihtoloman kynnyksellä. Elman valtaisan suuren masun perusteella odottelemme suurta pentuetta, joten voinen vielä joillekin pennuille kotia etsiä. Odotettavissa on aktiivisia, elegantteja, viehättäviä ja iloisia pikku basenjeja tälle talvelle. Ota yhteyttä, jos tämmöinen pikkuveitikka kiinnostaa!

Yhteydenotot:
Heidi
040-701 9559
heidi_k18(a)hotmail.com ja tuo (a) on oikeasti se @


Toisen pentueen vanhemmat ovat Wendy, Perrada Unican Good Gadget ja Dante, australiantuonti Mzalia Boy From Oz.

Wendy on iloinen, utelias ja ystävällinen basutyttö, jonka häntä heiluu valikoiduille ystäville varsin tiuhaan. Wendy elää hyvin rakastetun perhekoiran elämää ja on kyllä kaiken rakkauden arvoinen. Sulosilmäinen ilopillerimme on terveystarkastettu, näyttelyissä käynyt ja ihmisten seuraa rakastava.

Wendyn sulhaseksi pitkien kiemuroiden ja tiukkojen valintaprosessien jälkeen valitsimme Danten, joka kuusivuotiaana on edelleen terve. Dante on rautahermoinen lunki jätkä, joka ei tosiaankaan hötkyile turhista. Sillä on silti varsin selvä omanarvontunto ja hyvä itsetunto.

Pentue täyttää kaikki basenjikerhon terveystestivaatimukset. Toivomme pentueeseen punavalkoisten lisäksi myös joitakin trikoloreja pentuja. Osalle onkin jo koti tiedossa, mutta muutamia varauksia voinemme vielä ottaa vastaan. Odotettavissa tähän pentueeseen suloisia, hyväntuulisia, ihastuttavia ja älykkäitä ystäväkoiria. Pentueen laskettu aika on joulukuun puolivälissä.

Molempien pentueiden pennut ovat luovutusikäisiä juuri hiihtoloman kynnyksellä.