lauantai 24. marraskuuta 2018

Uudet Suomen muotovaliot Neppari ja Dina

Tulevaa talvea odotellessa tässä on pieni matkakertomus viime kevättalvelta.

Tämän vuoden maaliskuussa teimme viikonloppuretken Ikaalisiin ja Korpilahdelle koiranäyttelyihin, yksi harvoista näyttelyreissuista tänä vuonna. Mukaan autoon pakkasimme huikean määrän peittoja ja talvivarusteita koiria varten, sekä kassikaupalla kaikenlaisia muita varusteita.. Kovat pakkaset onneksi laskivat juuri tuon viikonlopun ajaksi. Täydellinen ajoitus!

Ensin kohteena oli Ikaalisten näyttely Jämiareenalla. Onneksi varasimme matkaan reilusti aikaa, sillä sekoileva navigaattori ajelutti meitä varsinaista maisemareittiä pitkin. Ihmettelin tovin miksi keskellä korpea on aivan valtavan leveitä ja tasaisia teitä korkeiden hankien reunustamina. No, jos siellä kerran armeijan kalustolla ajellaan, niin äkkiäkös ne tiet levenevät ja tasaantuvat. Hups! Ensi kerralla tarkistan reitin kyllä etukäteen kartasta.

No, onneksi seikkailuretkemme päättyi kuitenkin oikeaan paikkaan ja aikaakin oli vielä reippaasti. Ehdimme harjoitella ja tutustua paikkoihin joka koiran kanssa rauhassa. Mukana olivat Neppari (Perrada Unican Muppet Show Mornings) ja Dina (Viola Dea Callista) sekä seuraavan päivän näyttelyyn ilmoitettu Morris (Perrada Unican More Is More).

Kehässä Neepi liiteli tyylilleen uskollisesti kepeästi ja vaivattomasti. Niinpä se päätyikin lopulta ROPiksi asti napaten matkan varrella viimeisen valion arvoon tarvitsemansa sertin. Neepi on nyt virallisesti FI MVA Perrada Unican Muppet Show Mornings! Jee!!! Samalla kerralla valioitui muuten VSP-koira, Marjukan kaunis Maya. Onnea Marjukka ja Maya!
Dina oli luokan toinen.
Neepi ja Maya.
Neepi ROP ja Maya VSP, Perrada Unican Muppet Show Mornings ja Ajibu Proud Mary. Kaksi uutta valiota samalla kertaa!

 Ryhmissä Neepi vielä pääsi jatkoon kuuden parhaan joukkoon, vaikka ei sitten ryhmässä sijoittunutkaan. Olimme hyvin tyytyväisiä ihanaan pieneen valioluokkaiseen poikaamme! Varsinkin kun viime kesän seikkailujen ja kauhujen jälkeen olimme näin hyvässä tilanteessa ja Neepi kunnossa, vaikka toinen korjaava leikkaus olikin jo näköpiirissä. Tämä oli hyvä hetki nautiskella pitkän työn tuloksista!

Yön vietimme mukavasti pitkämielisten sukulaisten luona ja aamulla saimme vielä mukavaa seuraa näyttelyyn sekä talon emännästä että muutamista kasvateista omistajineen. Kiitos teille kun jaksoitte tulle kippurahäntien kanssa katsomaan ja kannustamaan! Oli mukava nähdä!

Ensin kehään meni Morris, joka voitti luokkansa, oli PU 2 ja sai varasertin! Narttujen vuorolla Dina liihotteli kehään, esitteli kaunista sivuliikettään ja kiilasi paikalle PN 1 saaden sertin ja valioituen! Se oli myös VSP! Upeeta!!! FI MVA Viola Dea Callista oli siis tämän viikonloppureissun toinen uusi valio! Olimme niin iloisia, ylpeitä ja kiitollisia näistä hienoista tuloksista! Iloa lisäsi se, että saimme jakaa nämä hetket ystävien kanssa!
 
Dinasta tuli juuri uusi Suomen muotovalio!!!

Dinan naparetkeilyvarusteet kehää odotellessa.
Haukkumaton basu nimeltä Haukku. :-)
Kannatusjoukot Haukku ja Sara.
Puss! Jääkylmä kirsu! 
Paco
Super kannatusjoukot ja ihana apu! Kiitos!
Tämän viikonloppureissun ruusukevirta meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti