sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kuvaterveisiä, Max, Raksu, Heimo

Olemme saaneet todella paljon kuvaterveisiä kuluneen kesän aikana. Suuret kiitokset niistä kaikille niitä lähettäneille! Yritän julkaista kaikista ihanista muistamisista edes osan täällä blogissakin.

Tässä on vanha rouva Raksu, Perrada Unican Azure Dragon. Mummeli täyttää jo yhdeksän, mihin se aika onkaan kulunut näin nopsaan. Kiitos kuvista Timo ja Merja.

Tämmöinen ihana aurinkokuva voi näin syksyn keskellä tuoda mieleen kauniita muistoja kesältä. Tässä pötköttelee Max, Perrada Unican Look To Windward,  nauttimassa elämästään. Kiitos kuvasta Hanna T.

Heimo, Perrada Unican Join The  Hunters,  taas vetää tässä kuvassa hirsiä karkuretken jälkeen. Metsässä tavattu hirvi oli niin vastustamattoman kiinnostava, että sitähän piti yrittää käydä tutkimassa lähempää. Hirvi otti onneksi hatkat, mutta Heimo juoksi itsensä uuvuksiin. Emäntä huokaisi helpotuksesta Heimon palattua ehjänä takaisin ja kyllä pojallekin uni maistui vallan mainiosti. Kannattaa aina muistaa, että basu lähtee kun se jotain kiinnostavaa näkee. Onneksi tällä reissulla oli onnellinen loppu! Kiitos kuvasta Hanna M.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti