tiistai 1. maaliskuuta 2016

Jusu 12 vee

Kuten aina talvella ovat kaikki perheemme basenjit viettäneet synttäreitään. Jusu Pusunenkin on jo 12 v. Onnea Jussikka! :-)

tiistai 2. helmikuuta 2016

Helan pennut 6 viikkoa

Helan ja Pyryn pennut ovat tänään jo kuusi viikkoa vanhoja! Aika vilistelee lähes yhtä lujaa kuin hepulin partaalla riehuvat basupennut! :-D
Pennuista osa on vielä vailla omia kotejaan, joten jos kiinnostuit näistä, niin ota yhteyttä.

Välillä pennut malttavat harjoitella poseeraustakin. Näissä kuvissa pennut ovat melkein viisi ja puoli viikkoa vanhoja.

Elli <3
Elli, 5 ½ vkoa.
Elli.
Elli ja Santeli.
Morris.
Morris.
Neppari.
Nepsunen.
Santeli.
Turri.
Turri, 5½ vkoa.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Ilouutisia! Helan pennut syntyivät!

Helan synnytys alkoi keskellä maanantain ja tiistain välistä yötä, pentusten syntymäpäivä on siis 22.12.2015. Synnytys meni hyvin ja pennut olivat pirteitä, hyvänkokoisia ja terveitä. Pentueeseen syntyi tänäkin vuonna neljä poikaa ja yksi tyttö. Kaikki pennut ovat punavalkoisia.

Vaikka synnytys menikin loistavasti ja Hela on yksi parhaista ja näppärimmistä emoista ikinä, pariin ensimmäiseen päivään tuli aivan ylimääräistä jännitystä maidosta tai lähinnä sen määrästä. Ensimmäistä kertaa ikinä koko kasvatukseni aikana maidosta tuntui olevan hieman pulaa. Onneksi asiaan löytyi pätevä lääke ja alkuvaikeuksien jälkeen pennut kasvavat jopa pikkuisen normaalia nopeammin. Ovat siis isoja, pulleamasuisia ja nukkuvat suurimman osan ajasta hiljaisina. Kohta siihenkin tulee muutos, sillä pentujen silmät avautuivat ja nyt ne jo harjoittelevat leikkimistä. Odotettavissa on siis paljon vauhtia ja hauskuutta!

Pariviikkoisten pentujen leikkiminen on lähinnä toisten haukkailun harjoittelua samalla kun pentu yrittää keksiä, miten näitä neljää jalkaa voisi samaan aikaan komentaa. Tulokkaat näyttävätkin aivan vanhan lautapelin haukkaavilta hipoilta. :-)
Tässä kuitenkin kuvia pikkuisista "marsuista", joilta basenjin pennut kyllä alussa näyttävät.

Hela ja tulokkaat. Vasemmalla ainokainen tyttö, Elli.
Siitä alkaen pojat Turri, Morris, Santeli ja Neppari.
Pieniä tulitikkuhäntiä ja vattuvarpaita.
Maitobaarissa.
Pienet kasvavat huimaa vauhtia!
 Helan pojista osa on vielä kotia vailla. Jos haluat vauhdikkaan ja persoonallisen pikku ihanuuden lenkki- ja harrastuskaveriksi, niin näitä kannattaa tosiaan tulla katsomaan.

Heidi 040-701 9559

Pikku-Elli ja emon häntä.
"Ei tartte harjoitella!"
Basenjit ovat kumirankaisia jo aivan luonnostaan.
Söpöläiset! <3
Tämä on muuten piilokuva. Kuvassa on oikeasti peräti 4 pentua.
Jos katsoo tarkasti, niin voi ehkä huomata, että oikean reunan kuono ja etujalka ovat eri pennuista. Melkoinen pentusolmu. :-)
 Nautin niin kovasti aina tästä pentuajasta. Pennut ovat ihania ja emot niin liikuttavan tarkkoja lapsistaan. Hupsuttelevasta Helastakin kuoriutui superäiti, enkä voisi parempaa emoa toivoa! Huikea muutos! Vaikka onneksi se leikkisäkin puoli on edelleen olemassa, sen huomaa nyt kun pennut aloittavat omat leikkihetkensä. Pennut myös oppivat koko ajan lisää ja niistä kasvaa nopeasti ihania persoonia! Jokainen pentue ja pentu on aina aivan omanlaisensa!


Mitä tulee Siken pentuihin , niin tällä kertaa kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti. Kaikista etukäteissuunnitelmista, pentuvarauksista ja haaveista huolimatta joskus tulee vastaan pettymyksiä. Tällä kerralla Sikke jäi tyhjäksi eli ei saanut lainkaan pentuja. Olin hyvin pettynyt, kun asia varmistui. Mutta koska molemmilla vanhemmilla on kaikki terveystulokset kunnossa ja voimassa, saatamme kokeilla ensi syksynä uudestaan. Aika näyttää. Unelmissani meillä vilistää jo laatikollinen pieniä mustia hurmureita, mutta ensin on selvittävä sinne asti. Täytyy keskittyä nyt näihin nykyisiin suloisuuksiin täysillä ja haaveilla lisää sitten myöhemmin. :-)

maanantai 21. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Hyvää Joulua kaikille!
Toivotamme tällä kerralla hyvät joulut ja iloiset uudet vuodet kaikille muutamilla saamillamme joulukoirakorteilla.
Pore.
Pimu.
Shiro.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Yhteistyöpentue. Akaasia etsii kotia

Rauhan ja Gastinin pennut kasvavat kovaa kyytiä ja ovat jo 8-viikkoisia! Etsimme vielä komealle punavalkoiselle pojalle "Akaasialle" sijoituskotia, mieluiten joko pääkaupunkiseudulta tai Hämeenlinnan läheltä. Ota yhteyttä, jos kiinnostuit!

isä: C.I.B. LV & EST & LT & BALT & BLR & SRB & BGR & GR. BGR & GEO & MOLD & ROM & CZ & BALKAN & RUS & GR. RUS & RKF CH RUS JCH BALKANW-2011 Glory Es Tin S Poljarnogo Sozvezdija "Gastin"
emä: Vanguardian Tallahassee Lassie "Rauha"
Akaasia, 7 vk.
Akaasia, 7 vk.
Akaasia ja velipoika Alpi.
Akaasia.
Koko pentue 5 vk.
Ylh.vas alk: Alpi, Aronia
Alh: Akaasia, Asteri
Alpi, Aronia.
Akaasia, Asteri.

torstai 12. marraskuuta 2015

Kuvaterveisiä kesältä

Olemme kuluvan kesän aikana saaneet paljon kuvaterveisiä monilta kasvateiltamme omistajineen.
Tässä niistä pieniä makupaloja.

Kössi on jo vanhempi herrasmies, Perrada Unican Sachem Senji.

Vanhoista koiruuksista saimme kuulumisia myös Rickyltä (Perrada Unican Quizzical'N Good) ja Ennalta (Perrada Unican Unique'N Perfect), joita Moona (Perrada Unican Lovely Sybil Vimes) emäntineen kävi moikkaamassa.

Terveisensä lähettivät myös Eka (Perrada Unican Rainmaker) omistajineen.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Basenjin pentuja vuodenvaihteessa 2015/2016

Pentuja odotettavissa myös Sikelle ja Gastinille nippa nappa tämän vuoden puolella. Laskettu aika on uutena vuotena. Siinä ne loppuvuoden juhlapäivät sitten menevätkin rattoisasti pentulaatikossa, toinen saanee omansa joulun alla, toinen uutena vuotena. Että ainakin ne on etukäteen hyvin suunniteltu. :-)

Sikke on kyllä kohdannut tulevien pentujensa isän Gastinin, mutta olosuhteiden pakosta ja suuresta välimatkasta johtuen tällä kerralla jouduimme turvautumaan keinosiemennykseen ja pakastespermaan. Sepä vasta olikin jännää ja "tieteellistä" näin ensimmäisen pakastepentueen tekijälle. Mutta tehneen eläinlääkärin mukaan kaikki meni niin hyvin kuin vain mennä voi, joten nyt vain jäämme odottavalle kannalle.


Toisen pentueemme emä on suloinen Sikke, FI MVA Perrada Unican Elf In Sight. Sulho on komea Gastin, jolla on kilometrin mittainen lista titteleitä nimensä edessä. Tässä komea rimpsu: INT & LV & EST & LT & BALT & BLR & SRB & BGR & GR.BGR & GEO & MOLD & ROM & CZ & BALKAN& RUS & GR.RUS & RKF MVA, RUS JMVA, BALKANW-2011 Glory Es Tin S Poljarnogo Sozvezdija.

Sikke on oma kullannuppuni. Ihmisille se on itse suloisuus, mutta hunajan seassa on hitunen pippuria, jolla pikkurouva pitää laumansa kurissa. Siken kanssa on mukava harrastaa ja puuhailla, se on kotonakin loputtoman utelias ja on mielellään mukana kaikenlaisessa puuhailussa. Jos nyt ompelutöihin tai askarteluihin ei saakaan työntää viiksiä sekaan, niin ainakin syliin on päästävä aitiopaikalle.

Näyttelyissä Sikke on käynyt todella vähän, mutta valioitui silti helposti. Siken ensimmäisen pentueen pennut ovat nyt reilut kaksi ja puoli vuotta vanhoja. Kaksi niistä on jo valioitunut ja kahdella muulla on ensimmäiset sertit kasassa. Toivon siis myös tuleville pennuille kaunista ulkomuotoa ja sopuisaa luonnetta.

Sikke on terveystestattu basenjien JTO:n mukaisesti. Sillä on erinomaiset kilpirauhasarvot, sen silmät on tutkittu, sydän on aikaisemmin puhtaaksi kuunneltu. Se on fanconipuhdas suoralla geenitestillä, samoin se on puhdas PRAn ykköstyypistä.

Gastin on venäläinen komistus joka tuo omalta osaltaan uutta verta linjoihimme. Sen aivan lähisukulaisia ei täältä löydykään. Gastin on osallistunut paljon näyttelyihin ja sillä tavoin sen löysinkin. Ihastuin kehässä liikkuvaan koiraan niin, että otin siitä selvää ja innostuin aina vain enemmän. Nyt parin vuoden uurastus toivottavasti saa huipentua ihaniin pentuihin! Suuri kiitos tämän mahdollistamisesta Innalle, Vasilille, Katerinalle ja erityisesti Annille!

 Gastin on terveystestattu suomalaisen JTO:n vaatimusten mukaisesti. Sillä on rodulle tyypilliset kilpirauhasarvot, sen silmät ovat puhtaat ja se on myös Fanconin geenimarkkeritestillä puhdas. Gastin on helppo käsitellä ja se suhtautuu leppoisasti matkustamiseen ja monenlaisiin touhuihin. Tyttökoirille hän on hyvin kohtelias ympäri vuoden, siis täydellinen herrasmies. Gastin on tasapainoinen ja liikkuu kevyesti. Siitä todisteeksi käynevät sen lukuisat näyttelyissä saavutetut tittelit ja valionarvot. Toivomme tietenkin pentujen perivän vanhempiensa parhaita ominaisuuksia.

Odotettavissa on mustavalkoisia, punavalkoisia sekä trikoloreja pentuja. Nämä pikku hurmurit syntynevät uuden vuoden kieppeillä. Toivomme tämän pentueen olevan yhtä suuren kuin Siken edellisen pentueen, joten etsimme vielä koteja joillekin pennuille. Etsimme myös hyvää sijoituskotia niin urokselle kuin nartullekin.
Heidi:

040-701 9559
heidi_k18(a)hotmail.com ja tuo (a) on oikeasti se @