lauantai 3. marraskuuta 2012

Tasapainoa, pentuja odotettavissa

Tämän päivän kymmenes päivitys. Muitakin asioita on tältä kesältä kertynyt, mutta tulipa purettua sumaa suurilla asioilla, ikävimmät päivitykset suruviesteineen ovat nyt julkaistu, voidaan siis keskittyä iloisempiin ja tuoreempiin asioihin.

Amaran eli Ompun juoksu saavutti lopultakin sellaisen vaiheen, että Jusu innostui lemmentöihin. Pentuja on siis odotettavissa vuodenvaihteessa, laskettu aika on 4.1.2013. Toivomme sekä punaisia että raidallisia pentuja, mahdollisesti pieniä trikolorejä yllätyksiä myös.
Aika näyttää kuinka toiveet toteutuvat. Geenit ja pentueet kun eivät noudata mitään todennäköisyyksiä vaan sattuma ratkaisee. Toki tilastojen valossa puolet pennuista olisi punaisia ja puolet raidallisia, trikoloreja voisi olla neljännes. Valitettavasti tilastot toteutuvat suurella jälkeläismäärällä, toisten mielestä jo sadalla, toisten mielestä vasta tuhannella (hyötyeläimillä tuhatta jälkeläistä pidetään vasta testiparituksina). Pentuja kuitenkin tulee korkeintaan puolisen tusinaa, mikä ei tosiaan riitä tilastojen toteuttamiseen. Odotamme jännityksellä yllätyspakettejamme :-)

Tiedustelut tervetulleita
040- 701 9559/ Heidi

Jusu ROP

Jusu RYP-2

Amara eli raidallinen Omppumme.

Haluaisitko tämmöisen pikkuveijarin tuomaan elämääsi lisää vauhtia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti