tiistai 20. toukokuuta 2014

Valtterin ja Essin pentuja

On ollut ilo päästä seuraamaan Valtterin ja Essin pentujen kasvua ja kehitystä, joidenkin kohdalla useammin, toisten kohdalla harvemmin ja vähän etäämmältä. Hienosti näyttävät vekkulit kasvavan, sen kun vain kaunistuvat ja komistuvat iän myötä.

Ensimmäisenä näistä pentusista esittäytyy Lempi, Bastillin Apple Of My Eye. Kuten tuosta yhdestä kuvasta näkyy, Lempi on monessa asiassa kuin emonsa Essin kopio. Kopioita löytyy noista muistakin. Torsti muistuttaa kovasti isäänsä joissakin kuvissa, Kauko samoin. Tosin Kauko muistuttaa kovasti myös Meiraa, siskopuoltaan joka on myös Valtterin lapsia. Tässä kuvia vähän kaikista eri aikakausilta.
Lempi, Bastillin Apple Of My Eye.
Kuva: M-L Laitinen.
Vasemmalla Lempi, oikealla Essi.
Kuvat Tanja T.
Edi, Bastillin Ants'N The Pants.
Jere ja piilokuvakoira Kauko.
Kuva: Tanja T.
Torsti. Kuva: Josefiina N.
Torsti, Bastillin Andy McRed.
Kuva Josefiina N.
Kuvassa alapuolella vertailun vuoksi isukki Valtteri suunnilleen kuukautta vanhempana.
Valtteri, Zahleka My Own Way.
Kuva: Hanni J.
Kauko, Bastillin Aviator'N Me.
Kauko, Bastillin Aviator'N Me.
Alakuvassa kovasti samanoloinen siskopuoli Meira.
Meira, Perrada Unican Iron Comes From Meroe.
Kauko.
Meira.
Isukki Valtteri tenavana.
Valtteri, FI MVA Zahleka My Own Way.
Tuommoinen siitä sitten tuli. Komea mies!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti